lauantai 26. tammikuuta 2013

Mitä uutta ?

Tässä kolmen viikon sisällä, mitä ollaan oltu koulussa, meidän hallissa on tapahtunut pieneiä muutoksia.

Siivottiin mm. yksi varasto ja tehtiin siitä taukotila! Jääkaappi ja mikrohan meillä on jo ollut, mutta nyt sinne saatiin myös kulmasohva. Eihän se mikään upea ja uusi ole, mutta se on just sopiva.


Fiestaan on lisäksi vähän tehty "päivityksiä". Pintakilta maalasi vanteet aivan upeiksi. Lisäksi siihen on nyt vaihdettu välijäähdytin, joka on varmaan puolet isompi, kuin vanha. Myös ilmansuodatin on vaihdettu tuning versioon.





Tästä sitten jatketaan ensi viikolla.

Avointen ovien päivä

Lauantaina meillä oli poikkeuksellisesti koulua, kuten monella muullakin, koska oli avointen ovien päivä. Sen tarkoituksena on siis että normaalit ihmiset, joita esimerkiksi kiinnostaa autoala ja he haluavat tulla katsomaan mitä täällä oikeasti tehdään voivat vapaasti tulla koululle katsomaan. :) Lisää tietoa tapahtumasta voit katsoa Tredun sivuilta.
Kello 9:45 meidän luokka oli siis hallissa valmiina tekemään hommia.

Pitihän meidän taiteilla Ennin kanssa tämmöinen taululle..
Mersuporukka eli minä, Enni ja Milla mentiin Jannan avuksi vaihtamaan Opel Agilaan etujarrupalat ja levyt. Se olikin kiva homma! Meidän edistys siinä näkyy jo kellossa huomattavasti, kun ensimmäisen kerran tehtiin jarruhuoltoa, jo pelkän satulan irrottamiseen meni pari tuntia ja nyt se hoitui vartissa. Koko hommaan meni vähän alle kolme tuntia, kun aikaisemmin siihen kului koko koulupäivä eli kahdeksan tuntia.

Avasimme siis jarrut ja otimme levyt irti. Kannattimen kiinnittäneet pultit olivat niin tiukassa, että se oli pakko avata pulttipyssyllä.
Liukutappeihin ja muihin kohtiin, joissa osat liikkuvatlaitetaan kuparitahnaa, etteivät ne jumitu.
Uudet osat

Koska vanhat palat ja levy ovat kuluneita, jarrumäntä pitää puristaa sisään tai jarrusatula ei mahdu uusien, paksumien palojen ja levyn päälle. Ennen ajoa se jarrupoljinta pitää muistaa polkea, että mäntä taas liikkuu kiinni paloihin.


Osien puhdistus on tärkeää.
Tämä loppu päivä meneekin sitten blogia tehdessä, jossei meille muuta hommaa tule.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Koulu jatkuu

Eli meillä asentajillakin koulu jatkui viime viikon maanantaina ja nyt ollaan tässä jo viikko menty uusilla lukkareilla ja osittain uudella ryhmällä. Meidän luokalta vaihtoi siis neljä poikaa koripuolelle ja kolme tyttöä ja yksi poika tuli tilalle! :)
Tässä jaksossa meidän aiheena on suurimmaksi osaksi voimansiirto. Sen takia suurin osa luokasta alkoi ottaa autosta vaihteistoa irti. Itse olen ottanut kerran vaihteiston pois etuvetoisesta Fordista, joten tällä kertaa tiesi vähän mistä aloittaa. Viime viikolla saimme noin 8 tunnissa otettua sen pois ja teimme sitten kytkimen toiminnasta videon.



Jutusta tulee harjoitustyöraportti sitten tänne blogiin, kun saadaan koko homma pakettiin.