maanantai 16. joulukuuta 2013

Mazda MX5 ja madallussarja

Ennin isän Mazda tuli meille madallukseen viime keväänä. Siihen laitettiin Konin madallussarja ja pääsimme sitä Ennin, Piken ja Miskan kanssa asentamaan.Vaikka työ oli yksinkertainen - iskunvaimentimet ja jouset irti ja uudet tilalle - se ei kuitenkaan ollut ihan helppo. Meitä kun oli neljä, niin kaikki tekivät yhden iskarin.



Takaiskareiden irti saamiseksi piti purkaa takakontin verhoilu ja tilaa pienien, mutta hyvin tiukassa olevien muttereiden irroitukseen ei juurikaan ollut. Myös sen pujottelu pois osottautui vähän hankalaiksi ja täytyi turvautua kunnon keinoihin, kuten kuvista näykyy.




Melkein irti !
Kun iskarit sitten kaikki lähtivät irti, vaihdettiin uudet tilalle jousipuristimen avulla. Vanhasta iskarista otettiin joitakin osia pois ja ne laitettiin uusiin.





Kokosimme aluksi iskarit ihan väärin ja se huomattiin vasta koeajon jälkeen. Meillä oli kaksi tuntia aikaa saada tehtyä sama työ mihin oli juuri käytetty viitisen tuntia. No ei siinä auttanut kuin ryhtyä töihin. Muilta luokkalaisilta tuli onneksi paljon apua ja meitä oli vähintään kaksi per iskari. Saatiin kuin saatiinkin kaikki ajoissa valmiiksi ja vielä tehtyä nelipyöräsuuntauskin.



perjantai 13. joulukuuta 2013

Fiat 1,2 L moottori purku, kannen koneistus ja kasaus

Harjoitustyönä oli purkaa moottori ja perehtyä sen rakenteeseen ja sen jälkeen saada se vielä koottua.


Meille tuli Jutin kanssa 1,2 L Fiatin moottori, missä oli kaikki vaihteistot ja johtosarjat kiinni. Niitä sitten aloimme ensiksi ottamaan irti, että saatiin moottori pukkiin kiinni.





 Purkamisesta ei ole kauheasti sanottavaa. Kaikki piti painaa tarkasti mieleen, että muistaisi oikeat paikat. Kokosimme osia laatikoihin, etteivät ne hukkuisi.


Itselle tämä oli aika mieluisaa puuhaa. Ei tarvinnut turhaa stressailla ja sai paljon uutta tietoa moottorin rakenteesta ja alkoi ymmärtää tarkemmin miten tekniikka (joka minua erityisesti kiinnostaa) toimii.



Mehän myös koneistimme sylinterikannen uudestaan. Itse kansi höylättiin suoraksi, eli siitä otti terä muutaman millin pois.



 Eron huomaa aika selvästi, eikö?
Venttiilien kannat hiekkapuhallettiin ja sen jälkeen ne hiottiin 45 asteen kulmassa kiiltäviksi. Eli venttiili laitettiin sitä pyörittävään koneeseen kiinni ja sitten sitä hiottiin pyörivällä hiomakivellä.






Sitten oli vuorossa vielä venttiilien istukoiden koneistus. Musta on aika hienoa, että kaikki tämä onnistuu meidän koululla. Ei ihan kaikkialla varmaan tälläistä pääse harjoittelemaan.





Kansi tuettiin ensin hyvin kiinni tasoon. Sen jälkeen kalibroitiin laite näille venttiilin istukoille. Sitten "kairattiin" istukat tasaisiksi pyörivällä terällä. Vielä sellaisella mini imurilla varmistettiin venttiilien pitävyys.

Sen jälkeen venttiilit laitettiin takaisin paikoilleen.




Jatkoimme purkamisella ja otimme öljypohjan irti. Sen jälkeen otettiin männän pois, että sylinterit voitaisiin hoonata. Mäntien kanssa täytyi olla tarkkana, että ne tulisivat oikeisiin paikkoihin takaisinkin.




Kiertokankiin oli onneksi tehty merkit mitkä kuuluivat mihinkin. Otimme niistä paljon kuvia, mutta itsellä taisi pysyä järjestys mielessä ilmankin.

Meillä oli kampiakseli kiinni hoonauksen aikana ja siksi se ei onnistunut ihan niin hyvin, kuin olisi voinut. Jos se oli hieman liian ylhäällä, porassa kiinni ollut hiontakappale osui siihen ja pysähtyi, jolloin pora jatkoi kuitenkin liikettään ja pyörähti sitä pitelevän käsissä. Saatiin me kuitenkin hyvä tulos aikaiseksi.



Hoonausjälki
Sen jälkeen otettiin viimeisetkin osat pois koneesta ja se vietiin pesuun.



Kampiakselin laakereiden kanssa oli sama juttu kun mäntien ja kiertokankien kanssa. Niiden piti tulla oikealle paikalle. Joissakin moottoreissa, sekä kiertokankien että kampiakselin laakerit on murrettu, jolloin ne sopivat vain yhteen paikkaan, meillä niin ei kuitenkaan ollut, vaan pinnat olivat sileitä. Niissä onneksi näkyy merkit, jotka auttoivat muistamisessa.

Pesun jälkeen, maalasimme moottorin mustaksi ja aloimme laittaa kaikkia osia kiinni. Mekaanisten osien laittaminen oli suhteellisen helppoa, mutta sitten kun piti muistaa mistä mikäkin johtohärpäke oli otettu pois, saatiin kyllä katsoa meidän kuvia useampaan kertaan.


Kantta kiinnitettäessä pultit on kiristettävä oikeassa järjestyksestä. Autodatasta löytyi tähän ohjeet ja momentit. Jakopään kanssa oli vähän ongelmia, mutta niistä huolimatta saatiin jako kohdalleen ekalla yrityksellä!



Lopulta kaikki osat oli kiinni koneessa ja vaikka oltiinkin Jutin kanssa aloitettu viimeisinä, oltiin ensimmäisiä neljästä ryhmästä valmiina.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Ohivuotomittaus

Saimme Juuson kanssa projektiksi 1,2 l Fiatin moottorin, johon meidän piti tehdä ohivuotomittaus. Sen jälkeen se piti purkaa ja kansi koneistaa uudelleen ja taas koota.

Ohivuotomittaukseen on oma työkalunsa. Siinä jokaiseen sylinteriin laitetaan vuorollaan sytytystulpan tilalle sovitusholkki. Siihen kiinnitettiin pilli jonka avulla etsittiin männän yläkuolokohta. Moottoria pyöritettiin ja pilli vihelsi, kun ilma tuli sylinteristä ulos puristustahdin aikana. Kaikki venttiilit olivat siis kiinni. Kun vihellys loppui, mäntä oli saavuttanut yläkuolokohdan.



Tämän jälkeen pillin tilalle vaihdettiin letku ja sylinteriin laitettiin ylipaine ja mitattin venttiileiden välistä tapahtuva vuoto. Testasimme myös sytkällä kuinka paljon sen liekki heilui kun sen vei imu- tai pakosarjan kohdalle.



Muutama venttiili vuosi, muttei niistäkään mikään pahasti. Kun mittarin viisari osoitti vihreää, vuoto oli sallitun rajoissa, kun se oli punaisella, siitä oli jotain haittaa jo käymiselle.