keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Ford Fiestan tuunausta

Tässä viimeisten kahden viikon aikana, on tullut laitettua tuota meidän Fiestaa. Enni ja Riikonen aloittivat jokin aika sitten takaspoilerin laittoa, jota jatkoin sitten Ennin ja Juuson kanssa viime viikolla.


Alussa tuli jonkin verran säätöä, kun tajuttiin että vesi pääsee spoilerin sisään, muttei ulos. Siinä sitten piti tehdä pienet reiät ihan spoilerin reunaan. Seuraava ongelma oli, että pultit, joilla spoileri pitäisi kiinnittää, olivat ihan väärän kokoiset. No niitä piti siinä sitten miettiä jonkin aikaa. Lopulta takaspoileri oli kiinni.


Kuten vasemmassa kuvassa näkyy, vielä takajarruvalo piti laittaa kiinni. No uudessa spoilerissa ei ollut reikiä valmiina, eli taas päästiin poraamaan. Kun takavalokin oli paikalla, tarkistimme vielä että se ja takalasin ikkunanpesunesteen ruisku toimivat.

Eilen saimme Ennin kanssa laittaa Fiestaan "silmäluomet" eli valoluomet.


Homma oli aika helppo. Haimme ensin oikean kohdan mihin luomet tulisivat. Sitten vaan teippien suojat irti ja luomet paikalleen.


Lopputulos

Lisäksi meidän piti kiinnittää vielä etuparkkitutkan tunnitimet auton keulaan. Ensin suunnitelmana oli porata reiät ja laittaa ne siihen kiinni. Tajusimme kuitenkin että ne saisi välijäähdyttimen alumiinirunkoon kiinni. Sikafleksiä väliin ja teipit päälle että jäisivät kiinni. Teipit otetaan siis pois, kun liima on kuivunut. Liimaa laitettaessa kannattaa käydä hanskoja, kuten me teimme, koska se tahraa helposti ja lähtee huonosti pois.

 Mustat mötikät ovat tunnistimia.

Viimeisenä hommana oli kiinnittää etuspoileri. Sekin oli yllättävän vaikea tehdä. Reikiä ei oikein ollut niin ensin meinasimme porata ne, mutta päädyimme käyttämään itse porautuvia ruuveja ja sikafleksiä, joka on siis liima- tai tiivistemassaa. Lisäksi käyttämämme nosturia ei voinut nostaa korkeammalle, joten asentaessa asento oli lievästi sanottuna epämukava. Lopulta spoileri oli kiinni ja lopputuloskin näyttää hyvältä.

Teipeistä näkyy myös edellä mainitut tunistimien paikat.  


Oli kiva vihdoin päästä laittamaa Fiestaa. Lähiaikoina kannattaa lueskella luokkalaistenkin blogeja, kun valmistaudumme 27.-28.4. olevaan Hot Rod Showhun. Ensi viikolla se menee maalaukseen Pintakillalle ja saa uuden, hienon maalipinnan.

Jakohihna tai Jakoketju

Meillä oli etätehtävänä kertoa jakohihnan tehtävästä moottorissa.

Jakohihna eli jakopäänhihna on yleensä moottorin päädyssä oleva hammastettu hihna tai ketju, joka hammasrattaiden avulla pyörittää nokka-akseleita. Käyttövoima tulee kampiakselista jakohihnalla. Jakohihna on tärkeää vaihtaa tietyin väliajoin, koska se säätelee venttiilien aukaisemista ja sulkemista, kun pyörittää nokka-akselia. Jos yksikin hyppäys hihnassa tulee, mäntä saattaa koskea venttiilejä, kun ne ovat liian kauan auki. Tämä saattaa rikkoa venttiilit, mistä seuraa se, että kohta koko moottori on rikki.

Jakohihna pyörittää myös öljypumppua ja vesipumppua.

Kuva 900hp Flickr.com lisenssi By-Nc
Kuvassa jakoketju kahden hammaspyörän välissä.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Nelipyöräsuuntaus

Teimme nelipyöräsuuntausharjoituksen Ennin ja Villen kanssa ja raportoinnin helpottamiseksi, teimme siitä videon.
Nelipyöräsuuntaus on minusta ihan kiva tehdä, koska kone antaa selkeät ohjeet. Renkaiden ilmanpaineet ja tukivarret on tärkeää tarkistaa ennen suuntauksen aloitusta.




Lisäksi piti kertoa pyöränkulmista, joita ovat auraus/haritus, camber ja caster.

Kuva: googlesta

Ylläolevasta kuvasta näkyy hyvin camber -kulmat. Jos camber on nolla, renkaat ovat täysin suorassa. Muutoin ne ovat kallellaan, kuten kuvassa näkyy.
Auraus ja haritus tarkottavat renkaiden sisään- ja ulospäin kääntyneisyyttä. Jos renkaat auraavat, ne ovat kääntyneet sisäänpäin ja ulkoreunakuluu sisäreunaa enemmän. Haurauksessa asia on päinvastoin ja sisäreuna kuluu enemmän.

Caster-kulma taas on kääntyvän renkaan pystysuoran akselin ja kääntymislinjan välinen kulma sivulta katsottuna. Caster-kulma tunnetaan myös nimellä ohjauskulma.

Asentajakilta goes global

Me ollaankin pienellä porukalla tässä kevään aikana tehty videoita BeCult.org -projektille, jossa rakennetaan eri ammattialojen kielenopetusohjelmaa. Ohjaava ja kuvaava opettaja oli Petri Jäminki. videoilla esiintyneet oppilaat ovat itseni lisäksi Enni, Riikonen, Kalle ja Lassi.

Päästiin puhumaan englantia ja opittiin samalla hyvin autoalan sanastoa!