lauantai 26. tammikuuta 2013

Avointen ovien päivä

Lauantaina meillä oli poikkeuksellisesti koulua, kuten monella muullakin, koska oli avointen ovien päivä. Sen tarkoituksena on siis että normaalit ihmiset, joita esimerkiksi kiinnostaa autoala ja he haluavat tulla katsomaan mitä täällä oikeasti tehdään voivat vapaasti tulla koululle katsomaan. :) Lisää tietoa tapahtumasta voit katsoa Tredun sivuilta.
Kello 9:45 meidän luokka oli siis hallissa valmiina tekemään hommia.

Pitihän meidän taiteilla Ennin kanssa tämmöinen taululle..
Mersuporukka eli minä, Enni ja Milla mentiin Jannan avuksi vaihtamaan Opel Agilaan etujarrupalat ja levyt. Se olikin kiva homma! Meidän edistys siinä näkyy jo kellossa huomattavasti, kun ensimmäisen kerran tehtiin jarruhuoltoa, jo pelkän satulan irrottamiseen meni pari tuntia ja nyt se hoitui vartissa. Koko hommaan meni vähän alle kolme tuntia, kun aikaisemmin siihen kului koko koulupäivä eli kahdeksan tuntia.

Avasimme siis jarrut ja otimme levyt irti. Kannattimen kiinnittäneet pultit olivat niin tiukassa, että se oli pakko avata pulttipyssyllä.
Liukutappeihin ja muihin kohtiin, joissa osat liikkuvatlaitetaan kuparitahnaa, etteivät ne jumitu.
Uudet osat

Koska vanhat palat ja levy ovat kuluneita, jarrumäntä pitää puristaa sisään tai jarrusatula ei mahdu uusien, paksumien palojen ja levyn päälle. Ennen ajoa se jarrupoljinta pitää muistaa polkea, että mäntä taas liikkuu kiinni paloihin.


Osien puhdistus on tärkeää.
Tämä loppu päivä meneekin sitten blogia tehdessä, jossei meille muuta hommaa tule.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti