maanantai 29. huhtikuuta 2013

Hot Rod & Rock Show !!

 Viikonloppuna olikin sitten vuoden kohokohta, eli kauan odotettu Hot Rod & Rock Show, jonne meidän Ford Fiesta pääsi näytille.

Torstai meni viimeisiä valmisteluja tehdessä koululla. Fiesta ajettiin trailerille, eikä siinäkään kommelluksilta säästytty, mutta lopulta auto oli lastattu. Meiltähän lähti messuille siis kolme autoa, FIestan lisäksi Petrin tipparenu ja Hannun jenkki.



Perjantaina oltiin pirkkahallilla ja tehtiin ständi valmiiksi seuraavaa päivää varten. Alussa oli vähän sähläystä, kun Fiesta olisi jotenkin pitänyt pestä ja kuivata, kun ulkona oli satanut vettä ja se oli ihan likainen. Trussit koottiin ja niihin kiinnitettiin lamput, autot laitettiin paikoilleen, Macit ja Padit pistettiin kuntoon. Lähdettiin myös käymään kaupassa ostamassa vähän evästä meille, kun seitsemän, kahdeksan tuntia oli porukka päivässä messuilla. Noh, ostettiin sitten koulun piikkiin yli 50 atrian valmispitsaa, niistäkin puolet tais mennä silloin perjantaina, kun vasta tehtiin ständiä.


 
Lauantai ja sunnuntai olivatkin sitten ne viralliset messupäivät. Itse olin vain lauantaina, koska kahden päivän näytteille asettaja- lippuja oli rajallinen määrä. Mutta lauantaikin riitti oikein hyvin! Kymmenestä viiteen olin ja täytyy sanoa, että oli ihan mahtavaa! Ihmisiä oli hirveesti ja kiinnostus meidän autoja ja kiltakoulut- hanketta kohtaan oli yllättävän iso. Palaute oli suurimmaksi osaksi positiivista. :)



 Fiestan kylkeen ilmesty pääkallo, tipparenun kylkeen viinipullon etiketti ja jenkkin keulaan kuvioita paikan päällä, kun maalariopiskelijat pääsivät vauhtiin kynäruihkujen ja siveltimien kanssa.
Tänään illalla teen vielä kuvapläjäyksen messujen muista autoista. Omaan kameraan tuli näpättyä yli 400 kuvaa ja maalauksesta varmaan 30 minuuttia videoo.

Psst.. Minä ja Enni päästiin taas edustamaan, että meitä saattaa nähdä mediassa lähiaikoina. Siitä sitten lisää, kun tulee varmaksi ja ajankohtaiseksi ;)

torstai 11. huhtikuuta 2013

Jakohihnan vaihto

Vaihdettiin Piken ja Miskan kanssa -00 vuosimallin Renault Clioon jakohihna ja sen yhteydessä myös kiristin ja vesipyörä. Tämä oli myös harjoitustyö, joten se tuli siinä samalla tehtyä.


Ensin auton keula nostettiin ylös ja tuettiin moottori.


Seuraavaksi otettiin osa lokasuojasta pois ja avattiin apulaitehihnan kiristintä kiinni pitävät pultit ja hihna siirrettiin pois tieltä.

Tämän jälkeen alettiin ottaa moottorinkannatinta irti. Pulttipyssyllä ammuttiin pultit auki ja kannatin lähti helposti pois.

 Vasemmassa kuvassa kannatin vielä paikoillaan, oikeassa kuvassa se on otettu irti ja jakohihnan suojia aletaan irrottaa.

Sen jälkeen siis irroitettiin hihnaa suojaavat muovi- ja metallikotelot. Niiden pultit olivat yllättävän tiukalla ja voimaa sai käyttää.

Ilman suojia, vesipumppu  alareunassa kartion muotoinen hammaspyörä.

Kun suojat olivat irti, irroitimme ensin apulaitehihnan hammaspyörän kampiakselista, jonka jälkeen pyöritimme hammaspyörien merkit paikalleen. Hammaspyöristä löytyi kyllä merkit, mutta moottorin rungossa ei näkynyt niille vastakappaleita. Kampiakselin hammaspyörän kohdalla löytyi kohouma, johon pyöritimme hammapyörän ja sen jälkeen teime Nokka-akselin hammaspyörän kohdalle tussilla itse merkin. Merkit täytyy laittaa oikeille kohdin siksi, että uusi hihna saadaan paikoilleen niin, että mm. ajoitus on edelleen oikea.

 Nokka-askelilla oleva apulaitehihnan pyörä edelleen paikallaan, mmutterista pyöritettiin moottoria.
Kun merkit olivat kohdallaan, irroitimme kiristimen ja jakohihna saatiin otettua pois.


Seuraavaksi irroitettiin vesipumppu. Senkin pienet pultit olivat tosi tiukalla, ja kuten kuvista näkyy, tilaa oli ehkä kymmenen sentti eli sinne mahtui vain pikkuräikkä ja sekin juuri ja juuri. Jäähdytysnesteet tulivat tietysti ulos ja kun emme tajunneet sitä tarpeeksi ajoissa, ne tulivat sitten kaikki lattialle.

Kun kaikki osat olivat irti, laitettiin uusi vesipumppu paikalleen. Sitä ennen sen reunoihin laitettiin tiivistemassaa, ettei se vuotaisi.


Kun vesipumppu oli paikoillaan, kiristin kiinnitettiin. Seuraavaksi oli uuden hihnan vuoro. Se meni sinne yllättävän helposti. Ainut ongelma tuli hihnan kireyden kanssa ja jouduimme säätämään kiristintä pariin kertaan.


Sen jälkeen moottoria pyöritettiin pari kierrosta ja varmistettiin, että merkit tulivat oikeisiin paikkoihin eli hammastus oli oikea. Myös kuunneltiin, ettei kuulu mitään kolinaa tai kilinää joka saattaisi johtua vaikka männän osumisesta venttiileihin. Kun kaikki mutterit oli tarkistettu vielä kertaalleen, ja moottoria pyöritetty pari kierrosta, uskallettiin laittaa moottori käymään. Ja onneksi se toimi! Vähän kyllä jännitti etukäteen, että mitä jos jotain on jäänyt, vaikka huolellisesti työ oltiinkin tehty. :)

Sitten vain kaikki loput osat paikoilleen ja auto oli uusia jäähdytysnesteitä vaille valmis.

Itse pidin kovasti työstä, vaikka se olikin haastava ja huolellisuutta vaativa. Suurempia ongelmia ei juurikaan ilmennyt ja saimme työn tehtyä vajaassa kahdessa koulupäivässä. Haastetta tuli pienen tilan takia, jonka vuoksi emme voineet käyttää isoa räikkää, johon saa enemmän voimaa, eivätkä kädetkään kovin hyvin tilaan mahtuneet.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Fiestan maalaus

Kaikkien pitkään odottama maalaus tehtiin sitten viime viikon torstaina. Hiano tuli ja tuon näköisen auton kanssa kelpaa mennä Hot Rod Showhun.

Maalariopiskelijoiden avustuksella koko luokka teki autolle esivalmistelut, eli teipattiin kaiken muun paitsi maalattavan pinnan päälle teippiä. Luokalaiset myös hioivat auton pinnan.





Meidän opettaja Tapsa, jolla siis ei ole minkäänlaista kokemusta autonmaalaamisesta, pääsi tekemään pohjamaalin ja osan efektimaalauksesta. Kyllä huomas että sitä jännitti - ja niin jännitti meitä muitakin. Eihän Tapsa sitä yksin kuitenkaan tehnyt, maalarimestari Hannu oli opastamassa ja maalaamassa itsekin, joten virheiltä vältyttiin.




Maalauksesta ei ole kuvia, mutta video on. Videon leikkasi ja muokkasi Enni, mutta sen kuvaamiseen taisi osallistua muutama muukin itseni lisäksi.





Tänään aamupäivästä puuhailimme Ennin ja Jannan kanssa Fiestan keulan kanssa ja laitoimme paikoilleen valot, jotka oli otettu maalauksen ajaksi irti sekä maalatut valoluomet niiden päälle. Myös konepellissä oleviin reikiin laitettiin verkkoa.

Fiestan ohjauspiiri

Sähköalan opiskelija, teki meille ledvalojen ohjauspiirin Hot Rod Ford Fiestaan. Sen kylkiin laitetaan ledvalonauhaa ja ohjauspiirillä ledvalot saadaan välkkymään nopeasti tai hitaasti.



Lisäksi eilen tilattiin Fiestaan uudet penkit, turvavyöt ja ratti. Tällä ja viime viikolla pojat ovat hitsanneet ja rälläköineet penkkien ja vöiden kiinnikkeitä kiinni.

Fiestan akku siirretään taakse ja kiinnitimme ja asettelimme akkukotelon Santun kanssa vararenkaalle tarkoitettuun "koloon".

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Skoda Oktavia

Saimme eilen 2004 vuoden Skoda Oktavian, joka oli tehoton, eikä vääntänyt. Saadaksemme vian selville ja myös siksi että moottorin vikavalo paloi, luimme testerillä vikakoodit. Saimme vikakoodon, että ahtoapaine ei ole tarpeeksi suuri. Jossain oli siis vuoto. Pienen tutkinnan jälkeen vuoto löyty ahtopaineputkesta, joka menee turbolta välijäähdyttimelle. Sinne piti siis vaihtaa O-rengas, joka toimii tiivisteenä.

Puhditimme lisäks ahtopaineanturin, joka mittaa painetta putkissa.

Päivitän kuvat tähän, kun saan ne.