keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Ford Fiestan tuunausta

Tässä viimeisten kahden viikon aikana, on tullut laitettua tuota meidän Fiestaa. Enni ja Riikonen aloittivat jokin aika sitten takaspoilerin laittoa, jota jatkoin sitten Ennin ja Juuson kanssa viime viikolla.


Alussa tuli jonkin verran säätöä, kun tajuttiin että vesi pääsee spoilerin sisään, muttei ulos. Siinä sitten piti tehdä pienet reiät ihan spoilerin reunaan. Seuraava ongelma oli, että pultit, joilla spoileri pitäisi kiinnittää, olivat ihan väärän kokoiset. No niitä piti siinä sitten miettiä jonkin aikaa. Lopulta takaspoileri oli kiinni.


Kuten vasemmassa kuvassa näkyy, vielä takajarruvalo piti laittaa kiinni. No uudessa spoilerissa ei ollut reikiä valmiina, eli taas päästiin poraamaan. Kun takavalokin oli paikalla, tarkistimme vielä että se ja takalasin ikkunanpesunesteen ruisku toimivat.

Eilen saimme Ennin kanssa laittaa Fiestaan "silmäluomet" eli valoluomet.


Homma oli aika helppo. Haimme ensin oikean kohdan mihin luomet tulisivat. Sitten vaan teippien suojat irti ja luomet paikalleen.


Lopputulos

Lisäksi meidän piti kiinnittää vielä etuparkkitutkan tunnitimet auton keulaan. Ensin suunnitelmana oli porata reiät ja laittaa ne siihen kiinni. Tajusimme kuitenkin että ne saisi välijäähdyttimen alumiinirunkoon kiinni. Sikafleksiä väliin ja teipit päälle että jäisivät kiinni. Teipit otetaan siis pois, kun liima on kuivunut. Liimaa laitettaessa kannattaa käydä hanskoja, kuten me teimme, koska se tahraa helposti ja lähtee huonosti pois.

 Mustat mötikät ovat tunnistimia.

Viimeisenä hommana oli kiinnittää etuspoileri. Sekin oli yllättävän vaikea tehdä. Reikiä ei oikein ollut niin ensin meinasimme porata ne, mutta päädyimme käyttämään itse porautuvia ruuveja ja sikafleksiä, joka on siis liima- tai tiivistemassaa. Lisäksi käyttämämme nosturia ei voinut nostaa korkeammalle, joten asentaessa asento oli lievästi sanottuna epämukava. Lopulta spoileri oli kiinni ja lopputuloskin näyttää hyvältä.

Teipeistä näkyy myös edellä mainitut tunistimien paikat.  


Oli kiva vihdoin päästä laittamaa Fiestaa. Lähiaikoina kannattaa lueskella luokkalaistenkin blogeja, kun valmistaudumme 27.-28.4. olevaan Hot Rod Showhun. Ensi viikolla se menee maalaukseen Pintakillalle ja saa uuden, hienon maalipinnan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti